Puhtia Aineenvaihduntaan Chilistä

Chili on varsinainen aineenvaihdunnan ihme rohdos! Sen säännöllinen runsas nauttiminen on terveydelle hyväksi, sen sisältämät ravintoaineet hellii vatsaa ja se on myös hyvä c-vitamiinin lähde. Tutkimukset osoittavat myös että aikuistyypin diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä voi laskea syömällä säännöllisesti chiliä. Chili laskee siis veren insuliinipitoisuuksia eli tasoittaa verensokeria ja täten vaikuttaa pitkään ja säännöllisesti syötynä Suomessakin kansan sairauksiksi todettujen sairauksien saantia.

(lisää…)

Vatsa Litteäksi Ruokavaliolla!

Joskus pelkkä ruokavalio muutos voi johtaa suureenkin painonpudotukseen. Liikunnan tärkeys päivittäisessä arjen pyörityksessä on tärkeää, mutta jos liikkuminen ja varsinkin hyötyliikunta jo riittää terveyden ylläpitoon, voi olla aika siirtää katse liikunnan lisäämisestä mieluummin ruokavalioon. Pienilläkin muutoksilla voi olla suuri ero ja tulokset parhaillaan näkyvät jo ihan muutaman viikonkin aikana. Monesti perusterveellisesti liikkuva ihminen syö vääränlaista ruokaa ja siksi paino ei tahdo pysyä kurissa.

(lisää…)

Hyötyliikunnasta Apua Painonpudotukseen

Ihmisen perusliikunnaksi riittää esimerkiksi päivittäinen työmatkan taittaminen kävellen tai pyöräillen. Hyötyliikunta esimerkiksi taittamalla kauppa ja muut lyhyemmät reissut kävellen ja muun muassa hissin unholaan jättäminen. Jos työ tai opiskelumatkasi on yli viisi kilometriä ja taitat sen kesät talvet pyörällä, on tämä jo enemmän kuin tarpeeksi päivittäiseen liikunnan tarpeeseen. Siihen päälle lisättynä vielä vaikkapa joka päiväinen kipuaminen kolmanteen kerrokseen rappukäytävää pitkin ja satunnainen muu liikunta esimerkiksi vapaapäivinä, ei välttämättä tarvetta ole sen kummempaan harrastukseen varsinkin jos ajankäyttö on kortilla. Pienilläkin asioilla saa siis itsensä pidettyä hyvässä kunnossa ja varsinkin juurikin tuo hyötyliikunnan kautta aktiivisuuden saanti kun tuppaa helposti unohtumaan. Salille mennään, mutta sinne ajetaan autolla tai harrastuksissa käydään kerran viikkoon, mutta sen ohella ei tehdäkään mitään muuta. Silloin liikuntaa saa jo huomattavasti vähemmän kuin päivittäisillä pienillä muutoksilla. Vinkkejä hyötyliikunnan lisäämiseen tästä.

(lisää…)

Paranna terveyttäsi teknologian avulla

Viime vuosina kaikkialla läsnä oleva kuntoiluseurantateknologia on aiheuttanut sen, että ihmiset ovat alkaneet yleisesti ottaen olla tietoisempia omasta terveydentilastaan. Kasvava puettavien sensoreiden yleisyys esimerkiksi älykellojen muodossa – jotka voivat antaa meille paremmin palautetta kehoissamme tapahtuvista asioista – tarkoittaa, että yhä useammat meistä pääsevät tutkimaan syvällisemmin terveydentilassamme tapahtuvia muutoksia ja mahdollisuuksia sen parantamiseen. (lisää…)

Oman Kehon Tuntemus Avainasemaan

Oman kehon tuntemus on kiireiseltä ihmiseltä jäänyt puoli tiehen. Kropan antamia signaaleja ei osata tulkita ja kehoa ei osata kuunnella. Vasta kun suuria terveydellisiä oireita alkaa ilmaantumaan, mennään lääkäriin ja omaa toimintaansa ja kehoa ei osata siltikään lääkärillekään selvittää täysin, sillä siihen on kiinnitetty huomiota vasta isompien oireiden ilmaannuttua. Keho viestii hyvinvoinnistaan ihmiselle monella tavalla. Fyysinen kipu saattaa ensin ilmaantua henkisenä jomotuksena, ja henkinen huono olo saattaa ensin ilmaantua fyysisinä oireina. Sanotaan muun muassa, että vatsa on ihmisen toinen sydän. Kun vatsaoireilee, se saattaakin olla peräisin sydänsäryistä tai tunteista. Jännitysvatsa on monelle tuttu ja tämähän on täysin psyykkisen stressin aiheuttama reaktio. Opi siis kuuntelemaan kehoasi paremmin ja pysyt selkeästi kärryillä siitä, missä mennään niin fyysisen kuin psyykkisen hyvinvoinnin osalta.

(lisää…)

« Edellinen Sivu Seuraava Sivu »