Paranna terveyttäsi teknologian avulla

Viime vuosina kaikkialla läsnä oleva kuntoiluseurantateknologia on aiheuttanut sen, että ihmiset ovat alkaneet yleisesti ottaen olla tietoisempia omasta terveydentilastaan. Kasvava puettavien sensoreiden yleisyys esimerkiksi älykellojen muodossa – jotka voivat antaa meille paremmin palautetta kehoissamme tapahtuvista asioista – tarkoittaa, että yhä useammat meistä pääsevät tutkimaan syvällisemmin terveydentilassamme tapahtuvia muutoksia ja mahdollisuuksia sen parantamiseen. Las mer “Paranna terveyttäsi teknologian avulla”

Oman Kehon Tuntemus Avainasemaan

Oman kehon tuntemus on kiireiseltä ihmiseltä jäänyt puoli tiehen. Kropan antamia signaaleja ei osata tulkita ja kehoa ei osata kuunnella. Vasta kun suuria terveydellisiä oireita alkaa ilmaantumaan, mennään lääkäriin ja omaa toimintaansa ja kehoa ei osata siltikään lääkärillekään selvittää täysin, sillä siihen on kiinnitetty huomiota vasta isompien oireiden ilmaannuttua. Keho viestii hyvinvoinnistaan ihmiselle monella tavalla. Fyysinen kipu saattaa ensin ilmaantua henkisenä jomotuksena, ja henkinen huono olo saattaa ensin ilmaantua fyysisinä oireina. Sanotaan muun muassa, että vatsa on ihmisen toinen sydän. Kun vatsaoireilee, se saattaakin olla peräisin sydänsäryistä tai tunteista. Jännitysvatsa on monelle tuttu ja tämähän on täysin psyykkisen stressin aiheuttama reaktio. Opi siis kuuntelemaan kehoasi paremmin ja pysyt selkeästi kärryillä siitä, missä mennään niin fyysisen kuin psyykkisen hyvinvoinnin osalta.

Las mer “Oman Kehon Tuntemus Avainasemaan”

Vatsa Kuntoon Osa 3

Stressin tuottamat vatsaongelmat eivät ole helppoja hoitaa. Kun muut vatsaa tai suolta ärsyttävät oireet on tutkittu ja tulokseksi ei löydy muuta kuin herkkävatsaisuus on aika keskittyä kuuntelemaan kehoaan ja tarkastelemaan voisiko vatsan oireilla olla muutakin kuin fyysistä syytä taustalla. Stressi, masennus ja mielenterveydelliset häiriöt ovat iso ja yksi suurimmista vatsaongelmien luojista. Kun taudinkuvalle ei löydy lääkettä ja muut fyysiset taudit ja mahdollisuudet on suljettu pois, ei jäljelle jää kuin pohdiskelu siitä olisiko oireet täysin psyykkisiä. Toki se, että lähdetään itse tutkiskelemaan oireiden syntyperää psyykkiseltä puolelta ei tunnu oikealta silloin kuin itse oireet ovat täysin fyysisiä. Luulosairautta tässä ei käsitellä vaan ihan todella stressi voi aiheuttaa mitä kummempia ja kamalia fyysisiä oireita käsien tärinästä hikoiluun, paniikki häiriöistä sydämen tykytyksiin ja suolisto-oireista tukan lähtöön.

Las mer “Vatsa Kuntoon Osa 3”