Hyötyliikunnasta Apua Painonpudotukseen

Ihmisen perusliikunnaksi riittää esimerkiksi päivittäinen työmatkan taittaminen kävellen tai pyöräillen. Hyötyliikunta esimerkiksi taittamalla kauppa ja muut lyhyemmät reissut kävellen ja muun muassa hissin unholaan jättäminen. Jos työ tai opiskelumatkasi on yli viisi kilometriä ja taitat sen kesät talvet pyörällä, on tämä jo enemmän kuin tarpeeksi päivittäiseen liikunnan tarpeeseen. Siihen päälle lisättynä vielä vaikkapa joka päiväinen kipuaminen kolmanteen kerrokseen rappukäytävää pitkin ja satunnainen muu liikunta esimerkiksi vapaapäivinä, ei välttämättä tarvetta ole sen kummempaan harrastukseen varsinkin jos ajankäyttö on kortilla. Pienilläkin asioilla saa siis itsensä pidettyä hyvässä kunnossa ja varsinkin juurikin tuo hyötyliikunnan kautta aktiivisuuden saanti kun tuppaa helposti unohtumaan. Salille mennään, mutta sinne ajetaan autolla tai harrastuksissa käydään kerran viikkoon, mutta sen ohella ei tehdäkään mitään muuta. Silloin liikuntaa saa jo huomattavasti vähemmän kuin päivittäisillä pienillä muutoksilla. Vinkkejä hyötyliikunnan lisäämiseen tästä.

Las mer “Hyötyliikunnasta Apua Painonpudotukseen”